Olen treenannut, vähän. Vähän kaikkien kanssa, vaikka pitäisi treenata paljon jotakin. Senpä takia olen päättänyt priorisoida seuraavasti tulevien viikkojeni koiran koulutuksen ja treenaamisen. Olen ilmoittanut kaksi koiraa kokeeseen: koiria on yhteensä kolme. 2 alokasluokan koiraa ja yksi voittajan. Kaikki kesken. Jes jes, hyvä Iina.

Olen siis päättänyt mennä kokeeseen tuon karvakasan eli Sinnan kanssa. Voi apua, eihän se osaa kuin luoksetulon. Ja senkin halutessaan. No osaahan se paljon muutakin, mutta se on niiiiin tuulella käyvä elukka. Sivulletulossa voi mennä 5 minuuttia, kun ensin pitää halata, pussata, hyppiä muuten vaan,kieriä maassa...käydä moikkaamassa perheenjäseniä. Hermoni ovat nykyään rautaiset (no ehkä jotain metallia kuitenkin).

Syynä valintaan on kuitenkin se, että Milo osaa paikallaolon,metallin ja hypyn. Seuraamisen. Ei sillä ole MITÄÄN mahdollisuuksia saada tulosta. Tietty voishan sitä mennä huvikseen, kerta on koekin maksettu. Niinkuin viihdyttämään kansaa. Ja Milohan rakastaa kilpailemista. Pitäisikö minun niellä menestyksen maku suustani? Mikä menesty...kröhöm.

Tässä on kuitenkin seuraavanlaisia asioita ennen kuin voin täysipainoisesti suunnata energiani treenaamiseen:
1. Olen sairaslomalla
2. Olen muuttamassa parin päivän päästä
3. Olen muuttamassa minulle tuntemattomaan kaupunkiin
4. Olen aloittamassa opinnot
Mutta katsontani on valoisa, Sinna, tuo pikku takkukarvaoksennuspallo, tulee saamaan tuloksen. Tähän minä rakennan treenini. Joka päivä ainakin vähän. Voi pliis,antakaa mun onnistua....