Tulimme Milon kanssa viettämään syyslomaa kotiseudulle Mikkeliin. Valtion rautatiet  olivat tunnetusti aikataulustaan myöhässä, tällä kertaa liki tunnin verran. En yleensäkään voi sietää odottelua (ja siksi usein olen myöhässä joka paikasta, ettei vaan joudu odottelemaan...), mutta erityisesti koiran kanssa se on hermoja raastavaa. Siitäkin huolimatta, että Milo on charmantisti käyttäytyvä kettuterrierimies ja hyvin vaivaton matkakumppani.

Matka sujui sitten varsin mukavasti, olin ainoa lemmikillinen matkustaja vaunussamme. Milo on tottunut junamatkusteluun yllättävän helposti, se nukkuu jaloissani tai istuu sylissäni. Minä katselin ohi kiitäviä maisemia ja hyvästelin rakkaan Helsingin hetkeksi. Ystävälläni ei ollut taaskaan aavistustakaan minne olimme matkalla. Varsin luottavaisia nuo koirat kuitenkin ovat, huolimatta tosiaan siitä, ettei niillä koskaan ole varmuutta matkan päämäärästä.

Junassa jatkoin Jonathan Safran Foerin teosta Eläinten syömisestä (Eating Animals). Käsittämätöntä, ettei teos ole saanut suurempaa mediahuomiota Suomessa. Kai ihmiset haluavat tosiaan uskoa siihen mielikuvaan, että meillä kotieläintuotanto olisi jotenkin kauniimpaa ja lähempänä luontoa kuin rapakon takana. En oikein tiedä itse miten asioihin kuuluisi oikeasti suhtautua. Olen edottomasti kasvissyönnin kannalla ja siihen siirtymässä pysyvästi. Eläinperäisen ruuan tuottamiseenhan tarvitaan 6-7 kertainen kasvintuotanto verrattuna siihen, että söisi kasviperäistä ravintoa. Opiskelen kuitenkin tällä hetkellä kotieläintiedettä, joka on siis maataloustieteiden alla oleva pääaine. Opiskelenko siis ainetta, jonka tavoitteena olisi saada aikaan mahdollisimman paljon tuottava (ja toki myös hyvinvoiva, terve) kotieläin kuten lypsylehmä??  Olen harjoittanut laajaa introspektiota opiskelualani suhteen muutenkin. Toisaalta minua kiinnostaa tämäkin ala, onhan tärkeää tuntea maataloustuotannon kenttä mahdollisimman hyvin....mutta kuitenkin koen olevani enemmän humanisti kuin luonnontieteilijä ja ihmisläheisempi. Toisaalta taas voisin soveltaa jalostustieteiden opintoja koiratoimintaan...

Palan nimittäin halusta argumentoida tästä suomalaisen koirankasvatuksesta...Ihmeellistä on, että muutamaa/joitakin koiraihmisiä pidetään jumalan kaltaisina olentoina, joiden tekemisiä tai sanomisia ei millään tavalla kritisoida. Mielestäni kritiikki omaan ja toisten toimintaan on aina paikallaan. Ymmärrän toki, että useita muotovalioita kasvattanut ihminen voi vaikuttaa yli-ihmiseltä, mutta toisaalta onko välttämättä tällä ihmisellä OIKEASTI tietoa jalostuksesta? Perustuuko tällaisen ihmisen menestys kuitenkin hippuselliseen tuuria, sattumaa ja toisaalta kokemusta...

No kyllä me ollaan lomailun lisäksi vähän treenattu. Sain Pulliaisen Riikalta yksityistuntiajan tälle päivälle. Lähemäen kentällä kävi hirmuinen tuuli, joten auringon paisteesta huolimatta ei ollut lämmintä. Menimme avoimen luokan liikkeet läpi ja niissä tuntuu olevan vähän tekemistä ennen koetta. Siis teknisesti Milo osaa ne, mutta tänään oli herralla hupsuttelupäivä! En muista milloin ukko olisi ollut niin huumorituulella. Yleensä vähän vakava ja jäyhä Milo juoksenteli ympäri kenttää, kantoi kaikki kapulat luokseni, karkasi hypystä tutkimaan Riikan treenikasseja, namikipolle...jne. Lähinnä itseäni jaksoi tällä kertaa naurattaa Milon pelleily, vaikka yleensä suhtaudun aika kuivasti tuollaisiin yrityksiin vetää treenit lekkeriksi.

Suurin ongelmamme odotetusti on se luoksetulon pysäytys. Nyt kokeilemme yhtä tiettyä tekniikkaa ja todella toivon, että saan nyt sen liikkeen kasaan ja toimimaan. Milo myös tekee "myyrähypyn" kapulalle, murinan kera.... Terrieri mikä terrieri. Nouto on Milon lemppari numero yksi, mutta tuollainen sähellys kapulalle mentäessä olisi saatava kitkettyä. Kokeilemme siihenkin yhtä kikkaa, josta lisää myöhemmin... Täytyy toivoa parin viikon päästä olevalle kokeelle suotuisaa säätä ja onnistunutta kisapäivää...